maanantai 16. toukokuuta 2016

Kuumottavaa odotusta.



Aurinkoiset ilmat teki tehtävänsä ja kummasti heräsi kiinnostus laittaa pihaa. Meillä on pienehkö piha, semmoinen tyypillinen postimerkkikokoa oleva, puskien reunustama pläntti. 
Nurmikko kasvaa lähinnä voikukkia ja sammalta, ei puhettakaan mistään kauniista ruohomatosta. 

Pihaan olisi kuitenkin mukava saada vähän viihtyisyyttä ja nurmikolle keksiä jotain ennenkö otan sellaisen jyrsimen ja vedän koko plantaasin pelloksi! 
Hetken mietittyäni ja tutkimalla jo olemassa olevia juttuja, sain idean kasvatuslaatikoista sekä niitten läheisyyteen puisista laatoista tehty patio. Näitä laattoja meillä jo olikin ennestään ja vihdoin keksin niille käyttöä. Kasvatuslaatikoita ei ollut ja kas, siellähän me kohta rautakaupassa hakemassa puutavaraa, ruuveja ja kulmarautoja.. Sekä se ihan kuningasidea, nämä kaikki sekä terassi öljyttäisiin mustalla öljyllä. 

Aurinkoisina päivinä olikin helppo öljyillä kaikki mustaksi ja vaikka öljyä oli iso pönikkä niin pitää hakea sitä lisää vielä muutamaan laattaan sekä myös kasvihuoneen, tai ennemminkin kaapin, puisiin osiin. Sinne tulee yrttejä.



Mallailin kasvatuslaatikot aidanviereen ja siihen eteen asettelin laatat joihin voisi laittaa vaikkapa pöydän ja pari tuolia, grillin jne. Iso aurinkovarjo tulee ainakin kunhan kaupoille pääsen.

Kasvatuslaatikoihin ajattelin laittaa erilaisia yrttejä, sipuleita, porkkanaa, avomaankurkkua jne. Mulla ei oo mitään kokemusta tuollaisten oikeiden kasvisten kasvatuksesta mutta ei kai se ny niin vaikeeta voi olla??

Terassi sai uuden elämän öljyämisen myötä. Olisittepa nähneet kuinka ruma ja kurjassa kunnossa se oli! Puhdistaminen auttoi mutta olihan se jo vähän (tai paljonkin) semmoinen kelottunut ja harmaantunut nukkavieru. Musta öljy kuulosti ekaksi aivan hurjalta mutta vielä hurjempi on tyytyväisyys nyt kun se silti tehtiin. Siitä tuli tajuttoman hieno, ihan kuin oltaisiin laitettu uusi ja isompi terassi. Öljy on todella pigmenttistä ja siitä tuli pikimusta eikä sellainen läpikuultava mitä alkuun epäilin. 


Meille on tulossa taloyhtiön puolelta puuosien maalaus, aidat, pystytolpat, kattolipan sisäpuolet jne maalataan uudelleen. Sen jälkeen saan sisustaa terassin ja päästään nauttimaan kesästä! 

Kunhan sateinen sää tästä vähän taukoisi niin menen laittamaan kasvatuslaatikoihin mullat ja istuttamaan siemenet. Vielä ehtii! Heti kun on aurinkoisempaa öljyän loput jutut ja sitten alkaakin vain kasvun ihmeen odottelu!

Pitäisi vielä saada paljon kasveja ja kukkia pihaan niin kesä voi todellakin alkaa! Tuskin maltan odottaa! Oman maan porkkanoita ja mansikoita... Hei vau!!

Ootteko te jo laittaneet pihaa?

2 kommenttia:

  1. Kyllä on niin kutsuvan näköinen terassi! Aivan ihania yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Pitäisköhän kutsua teidätkin tänne joku kerta?!

    VastaaPoista